PYHÄINPÄIVÄN LENTOPALLOTURNAUS

Uuraisten koulukeskuksen liikuntasalissa pelattiin lauantaina 5.11.2022 Uuraisten Raiun järjestämä ikämiesten lentopalloturnaus. Raiku oli kutsunut joukkueita turnaukseen M45-50, M60, M65 sarjoihin lähikunnista. Turnaukseen osallistui yhteensä 12 joukkuetta. Lauantaipäivän aikana pelattiin yhteensä 18 ottelua. Ottelut pelattiin koulukeskuksen liikuntasalin kolmella kentällä. Turnauksen sarjojen voittajat palkittiin kiertopalkinnoilla. Tipa Jyväskylästä voitti M45-50 sarjan. M60 sarjan voitti Vipa Laukaasta, joka osallistui turnaukseen ensimmäistä kertaa. Keuruu voitti kolmannen kerran M65 sarjan ja sai kiertopalkinnon omakseen. Järjestävän seuran Raiun joukkueet eivät menestyneet turnauksessa, mutta saivat hyvää harjoitusta tulevia turnauksia varten. Turnauksen lopuksi Raiun naiset pelasivat harjoitusottelun Raiun ikämiehistä koottua joukkuetta vastaan. Raiun kanttiiniin runsaat herkut maistuivat joukkueille turnauksen lomassa. Turnauksen järjestelyistä kuuluu isot kiitokset kanttiinin ja salin talkooväelle. Kuva yllä M45-50 sarjan ottelusta Tipa-Raiku(Kuva Tanja Vakkeri) . Jutun alla tarkemmat tulokset ja kuvia turnauksesta.

Kanttiinin herkkuja(Kuva Sanna Puurunen-Kivelä)
M45-50 Raiku-Homenokat (Kuva Tanja Vakkeri)
M45-50 Tipa-Raiku (Kuva Tanja Vakkeri)
M45-50 Tipa-Raiku (Kuva Tanja Vakkeri)
M45-50 Tipa-Raiku (Kuva Tanja Vakkeri)
M45-50 Tipa-Raiku (Kuva Tanja Vakkeri)
M60 voittajajoukkue Vipa (Kuva Nina Kivelä)
M60 Homenkokat 1-Vipa (Kuva Tanja Vakkeri)
M60 Homekokat 1-Vipa (Kuva Tanja Vakkeri)
M60 Vipa-Homenokat 1 (Kuva Tanja Vakkeri)
M60 Homenokat 1-Vipa (Kuva Tanja Vakkeri)
M65 voittajajoukkue Keuruu
M65 Keuruu-PerPo (Kuva Tanja Vakkeri)
M65 Keuruu-PerPo (Kuva Tanja Vakkeri)
M65 Keuruu-PerPo (Kuva Tanja Vakkeri)
Harjoituspelin joukkueet eli naiset ja miehet yhteiskuvassa ( Kuva Oskari Kivelä)
Harjoituspeli Naiset-Miehet (Kuva Oskari Kivelä)
Harjoituspeli Naiset-Miehet (Kuva Oskari Kivelä)
Harjoituspeli Naiset-Miehet (Kuva Oskari Kivelä)
Harjoituspeli Naiset-Miehet (Kuva Oskari Kivelä)
Scroll to Top